tiistai 24. helmikuuta 2015

Kannabis huomattavasti turvallisempaa kuin alkoholi

"Tutkijat suosittelevat tulosten perusteella marihuanan laillistamista. Heidän mukaansa marihuanan kielto on ajalta, jolloin aineiden vaarallisuus arvioitiin ”valistuneella arvauksella”"

Jälleen on ilmestynyt tutkimus joka osoittaa kannabiksen olevan lähes turvallinen päihde kun sitä verrataan alkoholiin ja muihinkin huumeisiin. Koska Suomen päättäjät tämä totuuden tulevat tunnustamaan? Muutaman puolue on kannabiksen kannan kertonut, piraattipuolue laillistaisi, vihreät harkitsisivat dekriminalisointia, myös Ipu on antanut kannabiksen laillistamiselle vihreää valoa.
Vaalit on tulossa ja suosittelen äänestämään puoluetta/henkilöä,kannattaa vähintäänkin dekriminalisointi tai jopa laillistamisista!




Tutkimus väittää: Kannabis on vaarattomampaa kuin tupakka ja alkoholi

Marijuana may be even safer than previously thought, researchers say

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kannabis ja autoilu

Tehdään ensimmäiseksi selväksi, että en hyväksy rattijuoppoutta enkä sekoilua liikenteessä.

Liittovaltion liikenneturvallisuuden virasto, National Highway Traffic Safety Administration, on julkistanut uuden tutkimuksen, jonka mukaan kannabista käyttävät kuskit ovat turvallisempia ajajia kuin alkoholia käyttävät.
Kun tutkimuksessa vakioitiin ikä, sukupuoli ja alkoholin käyttö, eivät kannabispositiivisen testin antaneet auton kuljettajat kolaroineet sen enempää kuin raittiit kuskit.
Tutkimus tiivistää vuosien kokemukset ja tutkimukset : “Tämän hetkisen tiedon varassa verestä mitatut kannabispitoisuudet eivät korreloi auton kuljettajan ajokyvyn huononemisen kanssa”.
Eli THC:n löytyminen auton kuljettajan elimistöstä ei korreloi ajokyvyn heikkenemisen kanssa samalla tavalla kuin alkoholipitoisuus.
Laillistamisen edetessä liikennevalvonnassa havaitaan enemmän kannabista käyttäneitä kuljettajia, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat käyttäneet kannabista juuri ennen liikkeelle lähtöä.
Tämä tutkimustulos ei suinkaan tarkoita sitä, että olisi turvallista istua auton rattiin heti bleesauksen jälkeen. On myös paljon tutkimusaineistoa siitä, että kannabiksen käyttö heikentää akuutisti auton ajamisessa tarvittavia keskeisiä taitoja.
Liikennevalvonnassa tarvitaan parempia laitteita tämän ajokyvyn heikkenemisen testaamiseen. Tällä hetkellä on kehitteillä erilaisia hengitysilman testaamiseen perustuvia alkometrin tapaisia kannametrej
http://tusky.fi/uutiset/667-heikot-signaalit-huumesodan-varjossa-kertovat-sen-lopusta

Tästä tutkimuksesta olisi myös Suomessa hyvä keskustella, koska tällä hetkellä tulee aina tuomio mikäli kannabista löydetään verestä. Se on huutava  vääryys mielestäni.