perjantai 11. heinäkuuta 2014

Ammattimies kortistoon?

"Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi päijäthämäläisen 30-vuotiaan miehen kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Jos vankeusrangaistus olisi ollut päivänkään pitempi, sitä ei olisi voinut tuomita ehdollisena. Oikeus katsoi, ettei se riitä rangaistukseksi törkeästä huumausainerikoksesta, vaan määräsi miehelle lisäksi 90 tuntia yhdyskuntapalvelua."
Eli oikeus katsoi,että ei raaski liikaa kettuilla ja laittaa tyypiä lusimaan, koska se maksaa niin paljon, mutta oikeus päätti kumminkin vähän pilluilla.
"Oikeus arvioi, että mies olisi saanut 61 cannabis sativa -kasvistaan marihuanaa noin kuusi kiloa."
Öööh, arvioi? Eikö pitäisi olla näyttö todellisesta määrästä? 
Vai onko osa kadonnut poliisin toimesta?
"Miehen kasvien osista suurin osa oli niin voimakasta huumaavaa ainetta, että ne voitiin rinnastaa hasikseen. Kuudesta kilosta hasista rangaistus olisi ollut 2,5 vuotta vankeutta. Sitä ei olisi voinut antaa ehdollisena. Oikeus katsoi kuitenkin, että pieni osa marihuanasta oli ollut lehteä, jonka huumaavan aineen pitoisuus ei ollut yhtä suuri kuin kukintojen ja ylälehtien."
Miksi Hasis on pahempaa kuin kukka? Aarnion takiako?
Ja miksi normaalisti pistokkaat ja taimet lasketaan ja arvioidaan kuviteltuun satoon?
"Oikeus piti huomattavan suurena vaaraa, että kuuden kilon sadosta osa olisi levinnyt myös muiden käyttöön. Syyttäjä ei kuitenkaan ollut väittänyt, että mies olisi levittänyt huumetta tai edes yrittänyt levittää."
Eikö oikeus usko syyttäjää?
Eikä ilmeisesti ollut taas näyttöä, vain oletusta?
"Oikeus otti huomioon myös sen, että miestä ei ollut aiemmin tuomittu samankaltaisesta rikoksesta edes sakkoon ja että hän oli käynyt työssä rikoksen tekoaikaan. Mies oli saanut potkut kerrottuaan työnantajalle rikoksesta. Oikeus piti kuitenkin uskottavana, että senkaltainen ammattimies voi saada uuden työpaikan tuomiosta huolimatta."
Uskooko oikeus omiin kannanottohin, tuskin. Taas yksi työtön lisää jolla merkintä rekisterissä. Samaan aikaan toisella puolella maailmaan, saadaan veroja ja uusia työpaikkoja sekä säästetään viranomaiskuluissa kun kannabis on lailista.
"Tuomiota ankaroittavasti oli vaikuttanut miehen kasvatusvälineistö. Hän oli sijoittanut noin 2 000 euroa Hollolan viljelykseensä."
Halvalla ei hyvää saa ja paskaan ei kannata sijoittaa. Oikohan lämpölamppuja? Vitsi....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti