sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kannabispsykoosin riski on äärimmäisen pieni

Näin kai voi sanoa, jos globaalilla tasolla seuraa asiaa. Kannabista käytetään ympäri maailmaan paljon. Kumminkaan sadoista miljoonista ihmisistä hyvin harva joutuu kannabiksen takia psykoosiin vaikkakin esim Suomessa annetaan sellainen kuva kansalle edelleen.

En tiedä, löytyykö jostain tilastoja kuinka moni suomalainen kannabiksen käyttäjä on psykoosiin joutunut. Jos joku fiksumpi sellaisen tilaston jostain löytäisi se olisi hieno homma.

Tässä hieman luettavaa:

For All The Hysteria About Cannabis And Psychosis, Here Are The Facts


torstai 19. maaliskuuta 2015

Marihuana korvannut hasiksen Helsingissä – "Valistus pitäisi saada uuteen uskoon"

" Ennaltaehkäisy ja valistus pitäisi laittaa uuteen uskoon. Nuoret eivät ole mikään yksi yhtenäinen ryhmä vaan aika pirstaloitunut joukko. Valistus pitäisi kohdentaa aiempaa paremmin eri ryhmille. Nuoret ovat fiksuja, ja kun he saavat tarpeeksi luotettavaa tietoa, he osaavat tehdä päätöksen. Varhainen väliintulo on tärkeää. Onhan niitäkin, jotka kokeilevat kannabista kerran tai pari, eikä heitä saisi tuomita loppuiäkseen."

Niinpä valistus olisi hyvä tuoda tähän päivään. Pelottelun ja valehtelun aika on ohi.

Ikävää vaan,että samassa yhteydessä rikosylikomisario Jukka Paasio Helsingin huumepoliisista jauhaa myrkystä, jota kannabis ei todellakaan ole.

Miksi lääkekäytössä kannabis ei juuri aiheuta ongelmia vaikkakin käyttömäärät ovat yleensä suurempia kuin päihdekäytössä?

Viranomaisilta tulee hyvinkin ristiriitaista tietoa kannabiksesta, ei ihme, että valistus ei toimi.


Tässä koko Ylen juttu:

Marihuana korvannut hasiksen Helsingissä – "Valistus pitäisi saada uuteen uskoon"

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Olympiakultaa voittanut Ross Rebagliati: kannabis on polttoainetta

Mielenkiintoinen video tuli vastaan. Tämäkin voi kenties jotain kertoa kannabiksen passivoivasta vaikutuksesta.;)

Mies on nyt lääkekannabisbisneksessä mukana ja sai myös aikoinaan kultamitallinsa pitää.

Wikipedia kertoo: Ross Rebagliati

Lääkekannabisyritys Rossgold.


Laillinen kannabis haittaa Meksikon huumekartelleja

Jo nyt on vaikutuksia laillisella kannabiksella kartellien toimintaa. Laillistettu kannabis vie siis rahaa.
Hieno osoitus siitä ,että laillistamalla kannabis on selkeä vaikutus huumekartellien toimintaan. Mutta myös kertoo siitä, että kieltolaki minkään huumeen kohdalla ei toimi. Kartellit nääs on siirtynyt tuottamaan heroiinia.Myös tiedostavat markkinat euroopassa. 
Johtopäätöksiä tästä jokainen voi vetää itse.

Olisi mielenkiintoista kuulla kansanedustaja ehdokkaiden mielipiteitä asian tiimoilta. Olisiko Suomella jotain oppimista, onko meidän nykysysteemi toimiva saatika oikeudenmukainen?

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Minulle tuli omituinen tarve hypätä sillalta

"Luulin hetkittäin olevani kuollut tai koomassa ja näkeväni vain unta. Silti en nukkunut silmäystäkään yössä. Sain niin pahoja paniikki- ja ahdistuskohtauksia, että vain itkin hysteerisesti enkä pystynyt olemaan paikallani. Halusin tappaa itseni. Minulle tuli jokin omituinen tarve hypätä sillalta alas."

Samanmoisia mielikuvia levitellään kannabiksesta, ne tosin on satua. Nyt on siis kyse lääkärien määräämistä lääkeistä. Lääkeillä on usein haitallisia sivuvaikutuksia joista juuri ei puhuta riittävästi potilaille.

Samaan aikaa lääkäreiden tietämys lääkekannabiksesta on ala-arvoista. Kannabiksen haittavaikutukset tuntuvat lieviltä moniin "oikeisiin" lääkkeisiin. Silti sen lääkekäyttö on melko harvinaista juurikin lääkäreiden tietämättömyydestä johtuen.

"Ensimmäinen kannabisresepti Viljaselle kirjoitettiin Espanjassa. Hänen palattuaan Suomeen tilanne mutkistui huomattavasti. Mistään ei meinannut löytyä lääkäriä, joka olisi ollut halukas tai kyvykäs uusimaan reseptiä.

Myös päihdekäytössä kannabiksen haittoja jatkuvasti suurennellaan.

Nyt tulevissa vaaleissa on mahdollista vaikuttaa, ottakaa selvää ehdokkaiden kannoista ja tehkää järkevä päätös! Kiitos!

Lääkekannabis esille Suomessa

Yleisellä antibiootilla hurjat sivuvaikutukset – useita kuolemantapauksia: "Näistä ei saa puhua Suomessa"