keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Minulle tuli omituinen tarve hypätä sillalta

"Luulin hetkittäin olevani kuollut tai koomassa ja näkeväni vain unta. Silti en nukkunut silmäystäkään yössä. Sain niin pahoja paniikki- ja ahdistuskohtauksia, että vain itkin hysteerisesti enkä pystynyt olemaan paikallani. Halusin tappaa itseni. Minulle tuli jokin omituinen tarve hypätä sillalta alas."

Samanmoisia mielikuvia levitellään kannabiksesta, ne tosin on satua. Nyt on siis kyse lääkärien määräämistä lääkeistä. Lääkeillä on usein haitallisia sivuvaikutuksia joista juuri ei puhuta riittävästi potilaille.

Samaan aikaa lääkäreiden tietämys lääkekannabiksesta on ala-arvoista. Kannabiksen haittavaikutukset tuntuvat lieviltä moniin "oikeisiin" lääkkeisiin. Silti sen lääkekäyttö on melko harvinaista juurikin lääkäreiden tietämättömyydestä johtuen.

"Ensimmäinen kannabisresepti Viljaselle kirjoitettiin Espanjassa. Hänen palattuaan Suomeen tilanne mutkistui huomattavasti. Mistään ei meinannut löytyä lääkäriä, joka olisi ollut halukas tai kyvykäs uusimaan reseptiä.

Myös päihdekäytössä kannabiksen haittoja jatkuvasti suurennellaan.

Nyt tulevissa vaaleissa on mahdollista vaikuttaa, ottakaa selvää ehdokkaiden kannoista ja tehkää järkevä päätös! Kiitos!

Lääkekannabis esille Suomessa

Yleisellä antibiootilla hurjat sivuvaikutukset – useita kuolemantapauksia: "Näistä ei saa puhua Suomessa"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti